Reitti: Luirojärvi - Lankojärvi.

Pisin päivä tiedossa. Ja viikon kuumin. Edellisenä iltana saimme tietää ilmatieteenlaitoksen arvaukset 30 asteen helteestä. Tämä taas aiheutti retkikunnassamme päätöksen välttää parhaamme mukaan mokoma, ja lähtisimme mahdollisimman aikaisin liikenteeseen.

Olimme laittaneet kaikki mahdolliset jo edellisenä iltana valmiiksi, joten aamuksi jäisi vain tuvan siivous, aamupala ja rinkan pakkaus yötarvikkeilla. Pakkauksen lomassa edellisen illan juttukaveri tuli vielä morjenstamaan. Mukava tapaus. Rinkat nostimme selkään hieman viiden jälkeen. Hyttysiä ei ilmassa vielä ihan hirveästi ollut, onnelliset vielä vetelivät sikeitä.

Maisema oli kieltämättä kaunis, pientä usvaa siellä täällä. Sokostin huipun yllä oli pieni pilvi, joka leikitteli auringon valon kanssa. Siitä liitettäköön kuva tähän myöhemmin. Kilometrin jälkeen meidät yhytti ensimmäiset inisevät. Eivätkä todellakaan olisi päivän viimeiset. Tämän huomasin päivällä, kun vasemman käden peitti musta "hyttyshiha". Oikea käsi sentään säästyi pahimmilta puremilta.

Reitti kulki Tammukkalampien kautta, joissa jopa näimme muutamia tammukoita. Ylitimme myös alkumatkasta erään suoalueen, jossa ilmaisin suuren kiitokseni tukeville kengille jalassa. Ei jalat kastuneet, eikä kenkä jäänyt suohon. Olisi ollut pirun ikävää kävellä ilman sitä maiharia. Alkumatkan vauhti oli päätähuimaava, kovempaa olisimme päässeet juoksemalla. Kai se mahdollinen helle laittoi jalkoihin vipinää, sillä kahdeksan kilometrin matka kuljettiin puoleentoista tuntiin. Vauhti hiipui viimeistään Palovankalle tultaessa. Päähän alkoi hiipimään ilkeästi päänsäryn kaltainen, josta heti mainitsinkin J:lle. Ja heti tauko sekä nestetankkaus. Olo ei nesteestä huolimatta ottanut helpottaakseen, joten nestettä oli haettava lisää. Palovankan läpi virtaa joki, josta sain otettua pullon täyteen ja suoraan kurkkuun. Nestehukka ei ole leikinasia, joten tankkasin minkä pystyin. Yritin myös säätää rinkan olkaremmejä, josko päänsärky johtuisi huonosta rinkan asennosta, muttei olo ottanut rauhoittuakseen. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi enää se eilisen päivän sikari. Hetken hurma, jälkiolo kestikin sitten pidempään. Olo rauhoittui onneksi lääkinnän jälkeen melko pian. Ei ole ihmisen hyvä kärsiä kipuja jollei ole aivan pakko. Ja nyt ei tosiaan ollut pakko.

Pisin patikka kuumassa säässä aiheutti sen, että jalkoja poltti ja jaksaminen oli vähissä. Tuli pikkulapsimainen olo, kun kysyi vähän väliä koska ollaan perillä. Vaikkei siltä tuntunut, niin kyllä se kämppä pikkuhiljaa läheni. Kerran jopa sain sen jo näkökenttääni, kunnes sain tietää ettei sinne päässyt suorintatietä. Suorin tie kun oli pari metriä syvä Lankojärven lahti. Ja eikun kiertämään.

Kämpälle päästyä olo oli kuin voittajalla! Selvittiin! Ja sitten eikun voittajan lailla uimaan. Vesi oli just sopivan kylmää. Eikä olisi haitannut vaikka olisi ollut kylmempääkin. Johan siellä Jaulutuskurussa tuli käytyä... Ja pulahduksen jälkeen oli vuorossa pienet päikkärit. Niin pienet, että ne venyivät kolmetuntisiksi. Ei vain jaksanut nousta. Uni oli kyllä katkonaista, mutta levollista. Eikös se ole tärkeintä.

Jälleen kerran iltarutiineihin kuului maittava ruoka ja varuste- sekä henkilöhuolto. Enää ei alkumatkan tapaan ollut jalat vaivanneet, joten tyydyin mielenhuoltoon. Tähän sopivaa puuhaa on puukolla vuoleskelu. Kunhan ei sormeensa vuole. Ei olisi sekään uusi juttu.

Uni tuli jälleen hyvin nopeasti. Kai se luonnossa liikkuminen sen aiheuttaa, ettei tarvitse unta tavoitella kovin kauan. Vai olisiko sitten ollut happimyrkytys. Sentään päänsärky oli kaikonnut tiehensä.