Tuplapäivitys. Samalla tämän reissun viimeinen. Olihan se aikakin jo laittaa...

6.8.2014: Reitti: Lankojärvi - Rautulampi

Herätys Lankojärvellä. Jälleen kerran puurot huiviin, kamat kasaan ja liikkeelle. Aamu oli onneksi hieman viileämpi kuin eilispäivänä. Eilinen vaelluspätkä tuntui kyllä vielä jaloissa, vaan ei auta; liikkeelle on lähdettävä. Ei kehtaa helikopteriakaan pyytää...

Siirtymätaival Rautulammille ei ollut pitkä mutta maisemissa riitti ihasteltavaa. 8 kilometrin patikkaa päätimme pidentää hieman välietapilla Aaslakkapään kautta ja keittää huipulla kahvit.

Matkalla huipulle pääsimme lähimmäs suurpetoa, kuin koko matkan aikana. Rinteelle oli ahma vääntänyt ahma tuotoksensa. Ahmaa ei kyllä enää näkynyt. Ehkä parempi näin.

Huipulle päästyämme pidimme kunnon tauon kahvista ja maisemista nautiskellen. Idempänä siinsi Sokostin huippu. Siinä istuskellessa vasta alkoi tajuamaan, kuinka kaukana sitä tulikaan käytyä. Jaloissa matka ei kuitenkaan tuntunut niin pitkältä. Ehkä se tunne iskee vain aamuisin ja liikkeelle lähtiessä. Maisemat oli joka tapauksessa mahtavat! Sääkin suosi meitä, kuten koko matkan aikana, ja saimme nauttia Suomen kesän ihanuudesta. Lämmintä riitti, muttei ollut kuitenkaan paahtavan kuuma kuten edellispäivänä.

Kahvin jälkeen lähdimme tiputtelemaan Aaslakkapäältä alas Rautulammelle. Matka oli lyhyt ja suurimmaksi osaksi alamäkeä. Mieli oli korkealla, ehkä siksi kun tiesi leiripaikan olevan tosi lähellä. Perillä Rautulammella heti alkajaisiksi leiripuuhat, telttapaikan etsimiset ja pystytykset ja jälleen uimaan! Ei sitä kaupungissa elellessä tajua, miten niinkin pieni asia kuin uinti voi tehdä ihmisen niin onnelliseksi. Löysin uidessa myös aarteen: vanhan, ajan patinoiman lusikkauistimen. Meinasin astua päälle, mutta onneksi huomasin ajoissa. Ruosteinen koukku jalkapohjassa ei välttämättä näin viime metreillä olisi kovin paljon mieltä kohottanut. Lusikan pelastin parempaan talteen, kyllä siitä vielä toimiva viehe saadaan...

Leirissä syönnin ja ruokalevon jälkeen tehtiin pientä lähimaaston tutkintaa. Sadan metrin päästä teltasta löytyi minun mittapuulla kohtalaisen iso hillaesiintymä. Aijai mitä jälkiruokaa! Jätettiin niitä tietty muillekin herkuttelijoille, mutta kyllä tuli vedettyä, kun kerran sai. Huomasimme myös tuvan seinällä varoituksen kesystä ketusta, joka saattaa varastaa yöllä rinkoista ruoat ja tavaroita. Toivottavasti ei meidän tavaroitamme...

Iltapuhteina tuli myös tehtyä taimenten ruokintaa hyttysillä. Huomasimme eräässä puron notkossa muutaman taimenen, joille aloimme ihan uteliaisuuttamme nakkelemaan hyttysiä. Ja kyllä mokomat söivät niitä! Oli hauskaa katsoa miten kalat kävivät hakemassa inisijät parempiin suihin. Samassa tajusin, miten perhokalastus toimii. Sitä en vieläkään ymmärrä, miten kala voi nähdä niinkin kauhaa noinkin pienen otuksen.

Uni maittoi jälleen aika nopeasti, ja jokusen hetken nukuttua. Jonkun ajan kuluttua heräsin omituiseen rääkäisyyn, jonka jostain syystä tulkitsin ketun huudoksi. Tästä totesin J:lle: "Voi V**tu, se on se kettu!". J korjasi asian oikealle tolalleen, oli kuulemma vain riekko. Minulla taisi kettuvaroitukset ja pieni valveuni tehdä tehtävänsä. Tai sitten kaupunkilaispoika ei erota petoeläintä ja metsäkanalintua toisistaan. Vähän hävetti, mutta taas toisaalta, oppia ikä kaikki. Ja eikun pää takaisin tyynyyn. Ja ei mennyt taas montaa hetkeä kun heräsin omituiseen rouskutukseen. Hetken perästä kuunneltiin J:n kanssa, ja totesimme poron rouskuttavan vain alle metrin päässä koivun lehtiä. Jo oli kokemus. Ei viitsitty häiritä mokomaa, kun ei tuokaan meitä häirinnyt. Ja takaisin nukkumaan...

7.8.2014 Reitti: Rautulampi - Kiilopää

Matkan loppu häämötti. Toisaalta olen onnellinen saavutuksesta, toisaalta taas haikein mielin. Matka on ollut mahtava, enkä osannut edes unelmoida siitä mitä kaikkea olen täällä kokenut. Edessä vielä yli kymmenen kilometrin matka Kiilopäälle, mutta ei tuntunut enää missään. Perillä odotti sauna ja ravintolan ruoat!

Matkalla ihastelimme jylhiä tunturimaisemia ja Kuutamokurua, jonka kautta kuljimme. En ymmärrä, miten luonto on osannut jotain näin kaunista luoda. Ei tämäkään kivimuodostelma päivässä ole ilmestynyt, mutta kaunis se on silti.

Matkalla myös vastaan tuli pieni porotokka. Kiersivät meidät kaukaa, ehkä vähän turhankin. Olisi ollut hauska ottaa muutamia lähikuvia sarvipäistä.

Kiilopäälle kuljimme suorinta reittiä tuntureiden ylitse, saimme matkan loppuun vielä vähän nousua ja Kiilopään huiputuksen. Matka tuntui lyhyemmältä kuin mitä se todellisuudessa oli. Kiilopään huipulle saavuttaessa siellä näkyi tuttu hahmo. J:n isä oli tullut koiransa kanssa meitä yllätyksenä vastaan. Sattui olemaan Lapin mittasuhteissa "lähellä", joten ajatteli yllättää. Oli kyllä mukava yllätys.