Reitti: Luirojärvi - Sokosti - Luirojärvi

Päivän agendana oli huiputtaa Sokosti. Matkaa ei kartan mukaan pitäisi tulla kuin kymppi edestakaisin, joten odotukset päivälle ovat korkealla. Normaalirutiinit aamulla, puurot ja kiisselit huiviin ja maiharit jalkaan. Tällä kertaa selkään ei noussutkaan rinkka. Ainoastaan matkanjohtaja J otti pienen päivärinkan, jonka kanssa tunturissa pärjätään. Mukaan mahtui tietenkin eväsleivät ja vettä.

Alkumatka oli kosteikkoa, jota halkoi lähes lahot pitkospuut. Usko omaan kuivana pysymiseen oli koetuksella, mutta niin siitäkin selvittiin. Onneksi. Rinne alkoi nousta pikku hiljaa,kuin varkain, kunnes sitä yhtäkkiä tajusi olevansa metsän latvuston yläpuolella. Paarmat eivät tänä päivänä onneksi kiusanneet, tuulista kun oli. Evästauko pidettiin puurajan luona, kuten tavaksi oli jo muodostunut. Ihailin siinä maisemaa rauhassa. Kauempana siinsi aiempina päivinä kuljettu reitti, ja suoalueet jotka olimme alkumatkasta sivuuttaneet.

Matka kohti Sokostin huippua jyrkkeni jyrkkenemistään. Askeltaan sai koko ajan katsoa, ettei taita nilkkaansa. Maihinnousukengät ei tosiaan ole vaellukseen soveltuvat. Tulipahan opittua tämäkin kantapään kautta. Kirjaimellisesti.

Huippu tuntui koko ajan karkaavan sitä kauemmaksi, mitä lähemmäksi sitä nousi. Lopulta se silti tuli vastaan. Tunne oli sanoinkuvaamattoman hieno! Siinä oltiin, itäisen Lapin korkeimmalla kohdalla. Rauhallinen olotila.

Muutamat valokuvat otettiin matkalaisista, jonka jälkeen aloitimme laskeutumisen kohti Luiroa. Reitiksi valittiin vähemmän jyrkkä rinne Jaulutuskurun kautta. Sieltäkin sai mahtavia maisemakuvia, ja matka hidastui siinä kun itse jäin haaveilemaan maiseman kauneudesta. Mukavan raikasta oli tunturipuron vesi aivan sen alkulähteellä. Ensimmäisen puron ponnen tullessa kohdalle J ehdotti, että suorittaisin "vaeltajankasteen". Epäluuloinen kysymys heräsi: Ootko tosissas? Kyllä vaikutti olevan, joten eikun uimaan. Hidas taktiikka ei selkeästi ollut viisas ratkaisu, joten pulahdin melkein kuiviltaan ja otin muutamat uintiliikkeet. Voinpahan valehtelematta todeta uineeni tunturipurossa. Vedenlämpö oli noin puolitoista senttiä. Hehe.

Matka jatkui eteenpäin puronraikkaana, ja purossa tuli vastaan muutamia isompia ponneja joissa olisi voinut uida pidempäänkin. Puron varrella tuli vastaan myös kiirunapoikue. Veikeitä elikoita. Kamalaa munaravia ne painelivat karkuun.

Luirojärvelle takaisin päästyä, alkoi olla pikkuhiljaa taas aika ruoalle sekä saunomiselle. Joku ystävällinen oli jo laittanut tulet kiukaaseen sekä kantanut vedet, joten me tehdä oman osuutemme ja pilkkoa puita valmiiksi. Jokainen kun tekee omansa, homma toimii.

Illan mittaan Luirojärven Hilton täyttyi pikkuhiljaa vaeltajista, mutta oma tupamme pysyi lähes tyhjillään. Jo kolmatta yötä saisimme nukkua keskenämme. Eipähän tarvitsisi aamulla pelätä että herättää muut kolistelullaan, lähtö kun tapahtuisi jo aikaisin.

Ennen yöpuulle käymistä juttelimme vielä hetken muiden vaeltajien kanssa, vaihdoimme kokemuksia. Juttukavereilta ja minulta löytyi jopa yhteisiä tuttuja heidän kotipaikkakunnaltaan. Pieni maa tämä Suomi. Polteltiin myös J:n kanssa sikarit huiputuksen kunniaksi. Maistui muuten hyvältä, vaikken normaalisti tupakoikkaan. Tämä taas aiheutti sen, että silmäluomiin tarttui vähintään kilon painot. Ja silloin ei auta muu kuin nukkumaanmeno. Näin tapahtukoon.

Matkan puoliväli oli ylitetty.