Reitti: Rovaniemi - Kiilopää - Suomunruoktu

Aikainen herätys. Uni ei tahtonut yöllä tulla ja sitten kun viimein tuli, se oli katkonaista. Ehkä se oli jännityksestä johtuvaa. Aamupalan jälkeen tiukka valmistautuminen ja tienpäälle. Edessä oli vielä 270 kilometriä, ennen kuin oltaisiin Tunturihotelli Kiilopäällä.

Ajellessa ei tosiaan ollut kiire, niinkuin ei koskaan liikenteessä ollessani. Teiden varrella norkoilevat porot pitivät myös huolen, ettei nopeusviisari hyppinyt sallitun nopeuden yli. Vaikka poroista tykkäänkin, en haluaisi päästä ruopimaan sellaista keulamaskista.

Vähän jälkeen puolen päivän saavuimme Kiilopään parkkipaikalle. Nopeat valmistelutoimenpiteet ja eikun rinkat selkään. Edessä olisi viikko luonnon armoilla. Noin 90 kilometriä tiukkaa patikointia odotti suorittajaansa. Samaan aikaan jännitti ja kihelmöi. Ehkä sekin johtui siitä kun ei tiennyt yhtään mitä tuleman pitää.

Ensimmäinen reittiosuus käsitti pätkän Kiilopää-Suomunruoktu. Viiden kilometrin jälkeen ensimmäinen teippaustauko; oma oikea jalkani oli alkanut antaa periksi. Kantapää saatiin kuntoon, ennen kuin rakkulat ehtivät tulla. Vaan eipä ne teippaukset tähän jäisi, ei ne koskaan ennenkään.

Kuuden kilometrin jälkeen hajosi J:n rinkka: vanttiruuvi petti. Onneksi lainarinkassani oli korjaussarjaa jos jonkinmoiseen ongelmaan. Ensimmäinen konkreettinen oppi noviisille: pidä aina korjaustarvikkeita mukana.

Rinkan elvytystoimenpiteen jälkeen matka jatkui. Jalat huusi kuin viimeistä päivää, mutta maisemat vaimensi senkin huudon. Voi veljet mitkä maisemat. Ei sitä usko jollei omin silmin näe. Tunturin satulasta laskeuduimme koivikkoon ja joenvartta Suomunruoktua kohden. Matkalla löysimme jopa litran verran kanttarelleja. Enemmänkin olisi ollut, mutta halusimme jättää myös perässä tuleville vaeltajille. Ei pidä yksin ahnehtia.

15 kilometriä tuntui loputtomalta matkalta, eikä ihme. Enhän ollut koskaan kävellyt kymmentä kilometriä pidempää matkaa missään. Suomulle saavuttuamme kengät vaihdettiin paljasjalkatossuihin, jotta jalat saisivat hengittää. Ruokakin saatiin nopeasti tulille, ja kanttarellit tottakai sekaan. Vaikka kyseessä olikin pussipata ja nötkötti, oli se mahdottoman hyvää. Ehkä se ympäristö ja rankka päivä tekivät ruoasta niin mahtavan makuisen.

Iltaan kuului itsensä ja varusteiden huoltoa, sekä huulenheittoa kanssavaeltajien kanssa. Oli liikenteessä pari muutakin ensikertalaista, mutta niinhän jokainen on joskus. Vääjäämättä.

Huolimatta mukavasta juttuseurasta, edellinen katkouni ja mennyt patikka tekivät tehtävänsä. Väsymys hyökkäsi kuin varkain. Tulevana yönä ei tarvitsisi unta tavoitella.